Kova auringonpaiste ei ole paras sää valokuvaamista ajatellen. Polkupyöräilyn kannalta se puolestaan on mitä mainion keli ja monesti juuri poutasää on se joka houkuttelee liikkeelle. Kohdallani kyse on siis kahden harrastuksen symbioosista. Tässä erään aurinkoisen kevätpäivän satoa: Adamas Pussilantaipaleen kanavassa, kanavien luvatussa maassa, Varkaudessa.
Tämä on hieno paikka
toukokuu 25, 2012Timo Heinonen on tehnyt YouTubeen hienon videon yhdestä suosikkipyöräilyreitistäni, joten laitetaanpa jakoon. Samoja maisemia nähtiin alkuviikosta kuvasarjassa tulviva Kämäri.
Tulviva Kämäri
toukokuu 20, 2012Onhan se selvä että keväällä vedenpinta nousee. Varkauden Kämärillä käydessä tuntui kuitenkin siltä että tänä keväänä vettä saattaisi olla jopa tavallista enemmän. Ämmäkosken patoluukut ovat kuulemma kaikki auki.
Iso rantahämähäkki tai isorantahämähäkki
toukokuu 12, 2012Jälleen alkaa olemaan se aika vuodesta kun kaikenlaiset karvaiset otukset suuntaavat rannoille, niin myös rantahämähäkki keltaisine sporttiraitoineen. Tai sitten kyseessä on isorantahämähäkki, näiden kahden välille on vaikea tehdä varmaa eroa. Huomiota herättävän iso se ainakin oli. Sanonpa vaan että vaikkei araknofobiaa olekkaan, niin kun tämä poseerasi pitkään paikallaan ja itsekkin vaivuin siinä ajatuksiini kun yritin saada tarkennusta kohdalleen, äkillinen nopea liikahdus oli makron läpi katsottuna säväyttävä kokemus.


Huasteleppa levveemmin
toukokuu 11, 2012Enpä oo tænnu ennen lætella räppiä plokkiin kun en siitä ihmeemmin tykkee, mutta nyt pittää tehä pœkkeus. Ootteko nimittäen kuullu että sitäki suap nykyvään iha selekokielellä, eekä meejän œkkeetten immeestenkkää ennee tarvii ärvöttöö iliman tätä tætteenmuottoo? Sevverran kommeesti Muurveen pœka laallaa että tämä kyllä keleppoo. Tæ ohan tämä jo muutaman vuojen vanaha piisi, mutta minä kun ennoo nœtten hittilöehin perässä tottuna hötkyilemmään.
Likatkeeha ihtenne juutuuppiin kun ee tämä suostu tiällä plokissa sœmmaan. (Suattaa tœmia sittennii, kokkeele!)
Tämä minun savo ee sitten oo kirjotettu kenenkkään rohvessoorin ohjeetten mukkaan että mitenkä sitä savvoo œkkeen pitäs kirjottoo ja huastella. Tälleen minä sitä ite oon syntyperäsenä ja paljasjalakasena savolæsena viäntäny, elikkä omasta piästä on. Että tiiätpähän sitten jos meennoot mallia ottoo.
PS. On ne ulukomælla viissæta kun keksinneet tämmöset käätännölliset merkit niinku æ ja œ, näetä tarvihtoo iha yhtennään æna ku jottæ meennoo kirjottoo.
Oekkeen hyvvee viikonloppua ja onnee kaekille äeteille toevottelloo Jooni!
Kevään kukkia
toukokuu 6, 2012Kelit vaan lämpenee ja maasta puskee kaikenlaista – ihan tässä herkistyin ja kokosin tällaisen kuvasarjan. Aloitetaan krookuksilla.
Tietoteknistä kauhua 90-luvulta
toukokuu 4, 2012Muistellaanpa jälleen menneitä, tällä kertaa 90-lukua. Tähän aikaan meidät johdattelee kyseisin aikakauden tuote, Ericsson GA628-matkapuhelin. Ei mikään Mobira Cityman, mutta kuitenkin melkoinen järkäle; pelkkä akku on samaa kokoluokkaa kuin nykyaikainen vastine. GA628 oli ensimmäisiä puhelimia, joiden ulkoasu oli helposti muokattavissa. Ei näytön taustakuvaa vaihtamalla, vaan näppäimistön taustapaneelia vaihtamalla. Hienoa oli sekin että tekstiviestejä pystyi vastaanottamisen lisäksi myös lähettämään. Tätä tosin hankaloitti yksirivinen ja 12 merkkinen näyttö joka taisi olla vanhanaikainen jo omana aikanaan. Koville viestittelijöille Ericsson tarjosi erillistä puhelimeen liitettävää qwerty-näppäimistöä, Chatboardia. Koska kyseessä on GSM-laite, se toimisi vielä tänäkin päivänä.
Mennään ajassa vielä taaksepäin 90-luvun alkuun. Peruskoulusta jäi mieleen se, että koska tietokoneluokan pc-koneissa ei ollut kiintolevyjä, tunnit alkoivat niin että opettaja jakoi käynnistyslevykkeet. Nykyaikaan verrattuna opettajan oli helpompi valvoa oppilaiden tekemisiä, koska koneilla ei voinut tehdä juuri muuta kuin sitä mihin levykkeet oli jaettu. Internetistä ei tietenkään osattu edes haaveilla. Kerran kokoonnuimme yhden tietokoneen ääreen katsomaan kun opettaja esitteli jotain tietoverkkoa. Ja kuulkaa lapset (tässä vaiheessa kertoja madaltaa ääntään ja valaisee kasvonsa taskulampulla), se näytti ihan tekstitelevisiolta, sikäli kuin nykylapset tietävät mikä se on. Se oli sen ajan tiedon valtaväylä.
Myöhemmin Internet tuli kirjastoon. Yhteydet ja koneet olivat alkuun niin hitaita, että selaamista oli tapana nopeuttaa ottamalla kuvien lataus pois päältä. Mieleen jäi myös koneet totaalisesti hyydyttävät kokeilut selata yhtäaikaa kahdessa ikkunassa. Tämän ajan kovin hakukone oli AltaVista, joka silloin näytti tältä; yksi esimerkki siitä kuinka Google on pelkistetyllä olemuksellaan vaikuttanut muiden hakukoneiden ulkoasuun. Jos hakukoneiden ulkoasujen evoluutio kiinnostaa, kannattaa katsoa tämä linkki. Vaikka AltaVista olikin suosituin, ainakin itselläni oli tapana käyttää sen ohella muitakin. Hakutuloksissa oli nähtävästi sen verran suuria eroja.
Tästä se kuitenkin lähti, ja muutamassa vuodessa Internet oli arkipäivää.
Autokuljetuksen määränpää
huhtikuu 30, 2012Seuraava keskustelu käytiin minun ja kolmevuotiaan Miko-pojan välillä, joka oli juuri saanut hienon autonkuljetusrekan ja laitellut autojaan kyytiin. Rekan kyljessä oli teksti “California <-> Houston”.
Minä: “Se on menossa Houstoniin.”
Miko: “Juusto… Juustokauppaan! Brum brum…”
Lisää leluautoja tästä.






Kirjoittaja: Jone 








